7/11 Jokela
Sähkeet 7/11
Lehtonen ehti ensimmäisenä – Vastapaino julkaisee torstaina kahdeksantena päivänä marraskuuta Mikko Lehtosen kirjoittaman teoksen “Marraskuun seitsemännen merkitys”. Lehtosen kirja on tiettävästi ensimmäinen akateemisen helppoheikin kokoon kyhäämä analyysi Jokelan traagisista tapahtumista.
Nietzsche palaa perjantaina - Yli-ihmisfilosofian uhrien tuki ry. järjestää perjantaina hyväntekeväisyystapahtuman, jossa muistetaan Jokelan surmaajan uhreja ja kaikkia yli-ihmisfilosofiasta kärsineitä. “Perjantai-iltana poltetaan yhdessä roviossa Tampereen keskustorilla kaikki Nietzschen teokset. Myös muiden eksistentialistifilosofien vihaajat ovat enemmän kuin tervetulleita tapahtumaan. Omat kirjat mukaan”, yhdistys toteaa tiedotteessaan.
“En olisi ikinä uskonut” osa 711 – Kansa ihmettelee taas tapahtunutta. 18-vuotias lukiolaispoika asui rauhallisella omakotitaloalueella 70-luvulla rakennetussa tasakattoisessa talossa. Pukeutui mustiin eikä tervehtinyt edes naapureitaan. Oli keskivertoa parempi oppilas ja ihaili sekä Hitleriä että Stalinia. Harrasti ammuntaa ja hankki oman käsiaseen ampumaseuran tuella. Entisten kaveriensa mukaan hän fantasioi ihmisten ampumisesta koulussa. Historian opettaja piti poikaa “militanttiradikaalina”. Ei olisi kyllä ikinä uskonut.
Tv-toimittaja koki uransa tähtihetken – “Nyt tuli huippumatskua”, kommentoi eräs tv-toimittaja Jokelassa keskiviikkona. Tuoreita fiiliksiä suoraan tapahtumapaikalta hakemaan lähetetty reportteri kuvaili päivää uransa ehdottomasti hienoimmaksi.
“Porukkaa hyppi ulos ikkunoista ja säntäsi karkuun koululta. Juoksimme kuvaajan kanssa perään. Nappasin itkua tuhertavaa poikaa t-paidasta kiinni, tungin mikin naaman eteen ja kysyin miltä tuntuu ja tunsitko murhaajan”, toimittaja kertoi ja pyyhki samalla journalistin ohjeilla persettään.
“Pahasti järkyttynyt 12-vuotias puhumassa sekavia iltauutisissa. Katsokaa nyt sen pelokkaita kasvoja ja tyhjää katsetta. Taustalla juoksee poliiseja konepistoolit kädessä. Perhana vieköön, ihan kuin olisi ollut jossain Irakissa tai Darfurissa”, toimittaja miettii.
Isänmaallinen harrastus
Näin hankit helppokäyttöisen ja riittävän tehokkaan käsiaseen
Aseen omistaminen on isänmaallista. Sig Sauer Mosquito .22 sopii hyvin aloittelijan ensimmäiseksi käsiaseeksi. Kätevän kokoisessa ja luotettavassa puoliautomaattisessa pistoolissa on 10 patruunan lipas. Sigiä on helppo kantaa mukana ja se sopii hyvin pienempäänkin käteen. Lisää omaan “hyttyseesi” äänenvaimentaja, ja voit ammuskella sillä vaikka omenia takapihalla.
Harrastajat arvostavat myös sitä, että Sigiä ei tarvitse hävetä “metsästysreissuilla” isojen poikien kanssa. Pienestä koostaan huolimatta Sig ei nimittäin näytä pienoispistoolilta.
FAQ: Mitä pitää kirjoittaa perusteluksi, jotta saisi ensimmäisen oman aseen?
Näytä naamaasi lähimmässä ampumaseurassa 18-vuotispäivänäsi. Kerro, että haluat aloittaa urheiluammunnan. Voit myös ostaa minkkiloukun ja laittaa sen takapihallesi. Sen jälkeen olet “loukkumetsästäjä” ja tarvitset lopetuaseen. Hanki tutulta suositus aseenkantoluvalle ja hae paperit nimismieheltä. Ja ei kun lähimpään asekauppaan.
Jos onnistut saamaan isiltä luvan, voit hankkia jo 15-vuotiaana ikioman pyssyn
Valitettavasti EU uhkaa vääryydellä viedä meiltä tämän perusoikeuden kantaa asetta alaikäisenä. Jos muu ei onnistu, niin käy armeija. Sen jälkeen saat aseenkantoluvan vaikka olisit ihan vitun hullu.
Mikäli kuulut ampumaseuraan, on hyvä muistaa yksi asia. Asetta ei suinkaan tarvitse jättää ampumaseuran tiloihin lukkojen taakse. Sig Sauer Mosquito .22 (hinta vain 390 euroa) liikkuu helposti mukana kotona, töissä tai koulussa.
Keskustelua: foorumi kaikille metsästyksestä ja aseista kiinnostuneille